Tietoja kasviatlaksesta

Taustaa

Kasviatlaksen eli Suomen putkilokasvien levinneisyyskartaston perustana on Luonnontieteellisen keskusmuseon kasvitieteen yksikön (aiemman kasvimuseon) ylläpitämä Kastikka-kasvistotietokanta. Kasvistotietokannan luominen aloitettiin jo 1960-luvun puolivälissä, ja kesäkuuhun 2020 mennessä siihen oli tallennettu runsaat 7,4 miljoonaa kasvihavaintoa. Ne ovat peräisin suomalaisten kasvimuseoiden kokoelmanäytteistä, julkaisemattomista maastomuistiinpanoista sekä kasvitieteellisistä ja muista maamme putkilokasvien levinneisyystietoa sisältävistä julkaisuista. Ensimmäinen versio kartastosta julkaistiin levykkeillä jaettuna digitaalisena kopiona vuonna 1993 ja toinen versio vuonna 1995. Vuodesta 2007 lähtien kartat ovat olleet saatavilla selainkäyttöisenä palveluna suoraan Kastikka-tietokannasta. Karttoja tarkasteltaessa on syytä pitää mielessä, että ne saattavat olla kattavuudeltaan vajavaisia ja voivat sisältää erilaisia epätarkkuuksia ja virheitä.

Uusi atlassivusto

Kasviatlas 2019 julkaistaan uudessa osoitteessa http://kasviatlas.fi. Kasviatlaksen vanhemmat versiot vuosilta 2006-2018 ovat toistaiseksi käytettävissä osoitteessa http://luomus.fi/kasviatlas.

Uuden osoitteen lisäksi atlassivuston käyttöliittymä on uudistettu paremmin sopivaksi erikokoisille näyttölaitteille. Atlaskartat on toteutettu SVG-vektorigrafiikalla, joka skaalautuu hyvälaatuisena eri kokoihin. Kaikki nykyaikaiset näyttölaitteet ja selaimet tukevat SVG-grafiikkaa, sen sijaan vanhemmissa selainversioissa SVG-tuki saattaa olla puutteellinen.

Myös karttavisualisointeihin on tehty muutoksia. Kokonaan uusia ovat peninkulmaruutujen havaintomäärän ja vanhimman havaintovuoden näyttävät kartat. Yleisyysarvojen laskenta on tehty uudella menetelmällä, minkä vuoksi vanhat ja uudet atlaskartat eivät ole suoraan keskenään vertailukelpoisia.

Viittaaminen ja oikeudet

Kasvistotietokannasta on luotu julkaisu- ja viittauskäyttöön soveltuva vuosiversio levinneisyyskartoista ottamalla kopio Kastikka-tietokannan sisällöstä 10.5.2020. Suosittelemme viittaamaan julkaisuun seuraavalla tavalla:

Lampinen, R. & Lahti, T. 2020: Kasviatlas 2019. -- Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsinki. Levinneisyyskartat osoitteessa http://kasviatlas.fi.

Kasviatlaksen vanhemmat versiot vuosilta 2006-2018 ovat toistaiseksi käytettävissä osoitteessa http://luomus.fi/kasviatlas.

Julkaistujen, muuttumattomina säilytettävien karttojen lisäksi samassa osoitteessa on mahdollista tarkastella myös reaaliajassa päivittyviä, suoraan Kastikka-tietokannasta luotavia karttoja. Näihin viittaamista ei suositella, koska karttojen sisältö muuttuu jatkuvasti.

Kasviatlas 2019 karttoja ja tekstejä voi käyttää ja julkaista Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti. Tekijä on tällöin ilmoitettava yllämainitussa muodossa.

Tekijät

Raino Lampinen

Kasvitieteen yksikkö, Luonnontieteellinen keskusmuseo
PL 7, 00014 Helsingin yliopisto
e-mail: etunimi.sukunimi@helsinki.fi

(tietokannan ylläpito, karttojen sisältö)

Tapani Lahti

Luonnontieteellinen keskusmuseo
PL 7, 00014 Helsingin yliopisto
e-mail: etunimi.sukunimi@helsinki.fi

(yleisyyslaskenta ja muu ohjelmointi)

Kirjallisuutta

Hämet-Ahti, L. & Suominen, J. 1986. Suomen kasviston alkuperäiset ja tulokkaat. -- Lutukka 2(2): 38-40
Kurtto, A. 1985. Mukaan kasviatlakseen. -- Lutukka 1(2): 30
Kurtto, A. 1986. Kasviatlas alkoi. -- Lutukka 2(2): 56-59
Kurtto, A. 1990. Kasviatlasavustajille. -- Lutukka 6(2): 63
Kurtto, A. 1991. Kasvistotutkimuksen tiimoilta. -- Lutukka 7(3): 66
Kurtto, A. 1993. Floristinen tieto kokoon. -- Lutukka 9(3): 74
Kurtto, A. & Lahti, T. 1985. Suomen kasviatlasprojekti alkaa kesällä 1985. -- Lutukka 1(1): 4-5
Kurtto, A. & Lahti, T. 1987. Kasviatlas etenee. -- Lutukka 3(2): 59-61
Kurtto, A. & Lahti, T. 1988. Atlaskartoittajille. -- Lutukka 4(1): 31
Kurtto, A. & Lahti, T. 1989. Kasviatlas kaipaa viimeistelyä. -- Lutukka 5(1): 29-31
Kurtto, A. & Lahti, T. 1989. Atlaskartoittajille. -- Lutukka 5(3): 80
Kurtto, A. & Lahti, T. 1989. Kasviatlakselle lisäkesä. -- Lutukka 5(4): 102
Kurtto, A. & Lahti, T. 1990. Kasviatlakseen osallistuville. -- Lutukka 6(4): 115
Kurtto, A. & Lahti, T. 1991. Kasviatlaksesta. -- Lutukka 7(1): 18
Kurtto, A. & Lahti, T. 1992. Vähän kasviatlaksesta ja kenttäkorteista. -- Lutukka 8(2): 67
Lahti, T. 2006. Hatikka, Kastikka ja kasviatlas. -- Lutukka 22(1): 26–29
Lahti, T. 2008. Havainnot ovat harrastuksen ja tutkimuksen perusta. -- Lutukka 24(1): 27–31
Lahti, T. 2008. Havaintokohteen nimeämisen ongelmia. -- Lutukka 24(3): 91–95
Lahti, T. 2009. Havainnot kartalle. -- Lutukka 25(2): 57–61
Lahti, T. & Kurtto, A. 1988. Kasviatlas - lopun alkua. -- Lutukka 4(2): 61-63
Lahti, T. & Kurtto, A. 1990. Kasviatlas siirtyy jatkoajalle. -- Lutukka 6(1): 27-30
Lahti, T. & Kurtto, A. 1991. Kasviatlas, pohjaton tiedontarvitsija. -- Lutukka 7(2): 58-63
Lahti, T. & Kurtto, A. 1993. Suomen putkilokasvien seurantajärjestelmä - perustaa ja ehdotuksia. -- Lutukka 9(2): 67-71
Lahti, T. & Lampinen, R. 1998. Neljästoista kesä: kasviatlas vuonna 1998. -- Lutukka 14(1): 3–11
Lampinen, R. 2005. Kasviatlaskartoituksen tilanne ja KASTIKKA-tietokannan kattavuus keväällä 2005. -- Lutukka 21(2): 35–38
Lampinen, R. 2009. Kasviatlas 2008 julkaistiin Kukanpäivänä. -- Lutukka 25(2): 63
Lampinen, R. & Lahti, T. 1999. Kasviatlaksen 15. kuuma kesä. -- Lutukka 15(2): 43–48
Lampinen, R. & Lahti, T. 2007. Uusi kasviatlas on valmis. -- Lutukka 23(2): 58–62
Suominen, J. 1991. Kasvin ja kasvillisuuden alkuperäisyys on joskus tulkinnanvaraista. -- Lutukka 7(1): 25-30
Suominen, J. & Hämet-Ahti, L. 1987. Väheneekö putkilokasvilajiemme määrä etelästä pohjoiseen? -- Lutukka 3(1): 17-20